Uutiset

Turun Tunnin Juna Oy ja Welado Oy yhteistyöhön Turun tunnin junan suunnittelussa

Turun Tunnin Juna Oy ja Welado Oy ovat solmineet kaksivuotisen suunnitteluttamissopimuksen Helsingin ja Turun välisestä uudesta junayhteydestä. Sopimukseen sisältyvät hankkeen asiantuntijapalvelut sekä suunnittelun tekninen tuki. Suunnitteluttamissopimuksen arvo on noin puoli miljoonaa euroa.

Turun tunnin juna on tällä hetkellä yksi Suomen merkittävimmistä infrahankkeista. Käynnissä olevassa suunnitteluvaiheessa Helsingin ja Turun välille teetetään viisi ratasuunnitelmaa, joita edistetään kohti rakentamisvaihetta omina kokonaisuuksinaan. Hankkeeseen kuuluu Espoon ja Salon välisen oikoradan kaksi ratasuunnitelmaa sekä kolme ratasuunnitelmaa Salon ja Turun välille.  

– Hanke tulee jo suunnitteluvaiheessa työllistämään satoja eri alojen asiantuntijoita, suunnittelijoita, urakoitsijoita ja muita toimijoita. On hienoa saada myös Weladon asiantuntemusta mukaan hankkeeseen, sanoo Turun Tunnin Juna Oy:n projektijohtaja Annika Salokangas.

– Suunnitteluttajakonsultti kilpailuttaa toimeksiantoja yhdessä tilaajan kanssa ja valvoo tilaajan etuja suunnittelun edetessä. Työhön kuuluu myös olennaisena osana suunnittelun ohjaus sekä eri tekniikka-alueiden yhteensovittamista, kertoo projektipäällikkö Tommi Latva Welado Oy:stä.

Welado Oy:n hankkeelle tuottamiin asiantuntijapalveluihin kuuluvat muun muassa ratatekniikka, työvaihesuunnittelu, siltatekniikka, tunneli- ja kalliorakennetekniikka, turvalaitetekniikka, sähkörata- ja vahvavirtatekniikka sekä kustannuslaskenta.

Turun tunnin junan suunnitteluvaihe kestää arviolta vuoden 2023 loppuun. Merkittävänä hankkeena suunnittelulle on myönnetty EU:n CEF-rahoitustukea (CEF, Connecting Europe Facility) yhteensä 50 prosenttia hankekustannuksista, kuitenkin enintään 37,5 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

Annika Salokangas, projektijohtaja, Turun Tunnin Juna Oy, p. 040 866 5315, annika.salokangas(a)tunninjuna.fi
Tommi Latva, projektipäällikkö, Welado Oy, p. 040 862 5134, tommi.latva(a)welado.fi

Turun Tunnin Juna Oy:n tehtävänä on Espoo-Salo-oikoradan ja Salo-Turku kaksoisraiteen ratasuunnitelmien laatiminen ja rahoittaminen rakentamisvalmiuteen saakka. Osakkaina yhtiössä ovat Suomen valtion lisäksi Turku, Espoo, Helsinki, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi.

Welado toimii asiakkaidensa edustajina ja asiantuntijoina infra-, teollisuus- ja kiinteistörakennuttamisen hankkeissa kaikissa hankkeen elinkaaren vaiheissa. Welado tuo asiantuntijat ja tekijät yhteen ja muovaa rakennetun ympäristön unelmista totta.

Julkaistu 19.1.2022

Jaa artikkeli: