Tiedotteet

Päivitetyt matka-ajat: Tunnin juna tuo uusia paikkakuntia junayhteyksien piiriin

Turun tunnin junan valmistumisen jälkeen Helsingin päärautatieaseman ja Turun rautatieaseman välinen junamatka lyhenisi lähes kahdesta tunnista nopeimmillaan 78 minuuttiin. Uusia asemia ja pysähdyspaikkoja tulisi Espoon Histaan, Kirkkonummen Veikkolaan, Vihdin Nummelaan ja Lohjalle. Uudet raiteet luovat nykyistä parempia mahdollisuuksia myös Varsinais-Suomen lähiliikenteen kehittämiseen.

Proxion Plan Oy:n laatimassa tuoreessa liikennesimulointityössä määriteltiin ruuhkatunnin junamäärä sekä lähi- ja kaukojunien matka-ajat uudella Helsingin ja Turun välisellä junayhteydellä. Työssä suunniteltiin mahdollisimman säännöllinen, tunnista toiseen samanlaisena toistuva raideliikenne.

Yhteysvälin kaksiraiteistaminen lisää ratakapasiteettiä ja sujuvoittaa liikennettä. Tunnin junan myötä matka-aika Helsingin ja Turun välillä olisi nopeimmillaan 78 minuuttia Express-junilla ja 86 minuuttia InterCity-junilla. Nopeimmalla Express-junalla pysähdykset tapahtuisivat Pasilassa, Leppävaarassa, Kupittaalla ja Turussa. IC-kaukojunat pysähtyisivät puolestaan Pasilassa, Leppävaarassa, Vihdissä tai Lohjalla, Salossa, Kupittaalla ja Turussa.

Junalla uusille paikkakunnille

Uuden yhteyden myötä junalla pääsisi ensimmäistä kertaa Espoon Histaan, Kirkkonummen Veikkolaan, Vihtiin ja Lohjalle. Lähijunat kulkisivat Helsingistä Histaan 26 minuutissa, Veikkolaan 31 minuutissa, Vihtiin 37 minuutissa ja Lohjalle 44 minuutissa.

Kaukojunalla Vihtiin pääsisi 29 minuutissa ja Lohjalle 33 minuutissa.

Helsingin ja Turun välillä olisi mahdollista kulkea ruuhka-aikoina (noin klo 5–9 ja klo 14–18) yksi Express-vuoro tunnissa suuntaansa ja aamusta myöhäiseen iltaan yksi IC-vuoro tunnissa suuntaansa. Lohjan ja Vihdin lähijunat kulkisivat läpi päivän puolen tunnin välein molempiin suuntiin. Lisäksi IC-vuoro pysähtyisi myös Lohjan tai Vihdin asemalla.

Kirkkonummen Veikkolaan menisi neljä lähijunaa tunnissa.

– Junaoperaattori päättää aikanaan, millä asemilla on kaupallisesti kannattavaa pysähtyä. Kuntien ja asemien tulevalla maankäytöllä on tähän suuri vaikutus, sanoo Turun Tunnin Juna Oy:n projektijohtaja Annika Salokangas.

Tunnin juna täydentää nykyisiä matkustustapoja

Turun tunnin junan valmistumisen jälkeen Helsingistä olisi mahdollista lähteä Turun suuntaan tunnissa kahdeksan junaa, joista neljä jatkaisi Rantarataa pitkin Kirkkonummelle ja neljä Espoo–Salo-oikoradalle.

Espoo–Salo-oikoradan kautta kulkeva uusi yhteys vapauttaa kapasiteettiä ruuhkautuneelta Rantaradalta.

– Tunnin juna täydentää nykyisiä matkustustapoja ja tuo uusia paikkakuntia junayhteyksien piiriin. Kun osa junavuoroista siirtyy uusille raiteille, Rantaradalta vapautuu kapasiteettiä, mikä tuo mahdollisuuksia Rantaradan kuntien lähiliikenteen kehittämiselle ja monipuolistamiselle, sanoo Turun Tunnin Juna Oy:n toimitusjohtaja Pekka Ottavainen.

Lisätietoja:

Annika Salokangas, projektijohtaja, Turun Tunnin Juna Oy, p. 040 866 5315, annika.salokangas(a)tunninjuna.fi

Pekka Ottavainen, toimitusjohtaja, Turun Tunnin Juna Oy, p. 0400 261 097, pekka.ottavainen(a)tunninjuna.fi

Julkaistu 3.1.2023

Jaa artikkeli: