Tunnin juna on nopeampi. Niin nopea, että usein junalla kulkeva saattaa säästää vuodessa päiviä ja viikkoja arvokasta aikaa. Sujuvuus takaa, että juna on autoa houkuttelevampi ekologinen vaihtoehto.

Nopeus ei ole vain ajansäästöä. Se tarkoittaa, että kaikki on lähempänä. Helsingin taidemuseot ovat lähempänä lohjalaista ja Turun saaristo helsinkiläisen ulottuvilla. Salosta pääsee vartissa testaamaan uusinta ravintolaa Aurajoen rannalle. Lohjalta vielä nopeammin Espooseen, sieltä taas hujauksessa Vihtiin. Tunnin juna kaataa raja-aitoja naapurikuntien välillä ja luo enemmän mahdollisuuksia työnteolle, opiskelulle ja asumiselle.

Tunnin juna tuo kaupunkien kulttuuri- ja luontokohteet, sekä ravintolatarjonnan käväisyetäisyyden päähän. Se yhdistää asemat kaupunkien ketjuksi, joiden välillä liikkuu työvoima, ideat ja innovaatiot. Tunnin juna liikuttaa 1, 5 miljoonaa ihmistä. Ja siellä missä ihmiset liikkuvat, liikkuvat myös investoinnit. Tästä hyötyy koko Suomi.

Tunnin juna säästää matkustusaikaa, sillä sitä varten rakennetaan uusi junarata, joka kulkee Salosta suoraan Lohjan kautta Helsinkiin ja on noin 40 kilometriä nykyistä rantarataa lyhyempi. Tämän lisäksi Turku–Salo väli kaksiraiteistetaan.